Heinäkuun 10. päivä saimme vastaanottaa vieraita Daugavpilsin juutalaisyhteisöstä, Synagogan sosiaalijohtaja Isaak Narovlyaskiy ja opettaja Zina Rossolaja tulivat lyhyelle vierailulle kesäiseen Suomeen.

 

 

 

 

 

Heillä riitti ihmettelemistä monissa asioissa heti ensimmäisestä päivästä alkaen. Erikoista, missä ovat humalaiset kaduilta ja poliisit, mistään ei kuulu tappeluita ja huutoa. Kovelahden rauhallinen kylä oli heille jo ihmetyksen aihe ja tienvarrella sijaitsevien pihapiirien siisteys, kaikki viljellyt pellot jne. Kaikki tämä, jota he ihmettelivät pitäisi olla meillä suomalaisilla kiitosaihe, mutta olemme varmasti jo niin tottuneet kaikkeen hyvään, että pidämme näitä asioita itsestään selvinä ja normaaliin elämään kuuluvina.

Maanantain Toivo lähti työpaikalleen Teuvalle ja minä lähdin Isaakin ja Zinan kanssa kohti Vammalaa tapaamaan Pirkko Haapakalliota, joka oli luvannut laittaa meille lounaan.

Totuus oli kuitenkin toisenlainen, meitä odotti kolmen ruokalajin kattaus joka vatsan lisäksi hiveli silmiäkin. Eeva Kota-aho liittyi myös ruokailemaan kanssamme. Sattumoisin oli Zinan syntymäpäivä ja Pirkko lauloi Eevan kanssa hänelle kauniin syntymäpäivälaulun. Ruokapöydässäkin oli laululla oma osansa aina ruokalajin vaihtuessa. Zina lauloi myös kauniita ja herkkiä juutalaisia lauluja. Pirkko lahjoitti Isaakille Raamatun jossa oli sekä heprean että venäjänkielinen teksti. Hän oli lahjastaan äärettömän kiitollinen sanoen raamatun olevan arvokas lahja koko juutalaisyhteisölle.

Iltapäivällä jatkoimme matkaa Karmel-Kodille aikomuksena tutustua pikaisesti taloon ja jatkaa matkaamme, mutta vierailumme venähtikin useamman tunnin pituiseksi. Vieraamme halusivat kuulla kaiken talon historiasta ja Karmel-Kodin työnäystä, katselimme paikkoja ja tämän jälkeen meidät kutsuttiin vielä hetkeksi istahtamaan ja nauttimaan Karmelin hyvää viinimarjamehua.

Tilanne muuttui kuitenkin todistuskokoukseksi, jossa oli välillä laulua ja karkelointia. Isaak oli ensimmäisten joukossa molemmat kädet kohotettuina iloitsemassa. Hän esitti todella paljon kysymyksiä, saaden paljon hyviä vastauksia koskien juutalaistyötä. Kuitenkin puhe kääntyi aina hengellisiin asioihin, johtaen rukoushetkeen jossa eräs sisar siunasi Isaakia. Seuraavana aamuna hän totesi saaneensa Karmelilla voimakkaan hengellisen kokemuksen, joka sai hänet todella mietteliääksi.

Tiistaina lähdimme Virroille tapaamaan Leena Luomaa ja Vuokko Lahtista. Aloitimme vierailun ruokailulla Virtain Perinnekylässä ja sieltä jatkoimme Leenan ja Erkin mukana heidän kesäpaikkaansa. Vuokko oli ottanut kitaran mukaansa, oli yhteislauluja ja yksinlauluja niin että pirtti raikui heprealaisista laulista ja sävelmistä.

Kohokohdaksi vieraillemme muodostui yllättäen souturetki, kun latvialaiset ystävämme havaitsivat rannassa veneen ja halusivat uusia kesäisiä kokemuksiaan. Järveltä kaikuivat pian iloinen laulu ja riemun kiljahdukset. Leena ei varmastikaan huutanut, vaan vieraamme nauttivat äänekkäästi näkemästään ja kokemastaan niin, että naapurikin oli tullut jälkikäteen kyselemään, että mitkä juhlat Luoman mökillä oikein oli ollut? Suomalaisethan juhlivat äänekkäästi vain määrätyissä yhteyksissä.

Keskiviikkona sain vielä tilaisuuden vieraidemme kanssa osallistua Karmel-Kodin leiriläisten Tampereen retkeen. Sain nähdä vanhan kotikaupunkini venäläisturistien silmin, sinänsä jo hauska kokemus. Vierailimme kulttuurimatkallamme mm. Kalevan kirkossa, Tuomiokirkossa, Vapriikissa, Finlaysonilla ja Arboretumissa Hatanpäällä.  Vasta illalla myöhään pitkän päivän jälkeen, palasimme takaisin kotiin Kovelahteen. Topikin pääsi vapaalle töistä Teuvalta ja saimme viettää iltaa ja jutella vielä vieraidemme kanssa pitkään kaikista viikon kokemuksista ja hengellisistä asioista.

Torstai olikin sitten Kovelahti-päivämme, vieraamme kävivät uimassa läheisessä luonnonkauniissa Kyrösjärvessä. Daugavpilsin juutalaisyhteisöön ja heidän toiveisiinsa liittyvät keskustelut käytiin pääosassa torstai-iltana. monia työhömme liittyviä kysymyksiä tulevaisuuden suhteen saatiin vireille, kuten Holokaustin kauhut kokeneiden ystäviemme avustaminen.

Perjantaina lähdimme aamulla varhain Karmelille keskustelemaan Isaakin ja hänen ystäviensä mahdollisesta osallistumisesta tämän vuoden syyskuussa järjestettävälle leirille. Kaikki onnistui erinomaisesti ja nyt saamme odottaa neljää osallistujaa Daugavpilsistä tälle leirille. Leirille osallistuminen on tärkeä rukousaihe. Lupasimme Via Baltica Teamina ottaa osaa heidän matkakulunjensa kattamiseen Karmelille –Syksyn Holokaust- leirin kulut Suomessa Karmel-koti kustantaa perinteiseen tapaansa.

Ennen puolta päivää jatkoimme Pirkkalan lentokentälle, josta jatkoimme vieraidemme kanssa yhdessä Riikaan. Lauantaina osallistuimme Leonid Vapnen johtaman Sofar- seurakunnan 5-vuotisjuhlaan, sekä samalla saimme juhlia Leonidin omaa syntymäpäivää. Sapattikokous oli tästä syystä hieman erilainen ja kestoltaan paljon normaalia pidempi. Daugavpilsin vieraamme Zina ja Isaak pitivät tilaisuudesta kovasti, välittömästi kun heidän alkujännityksensä laukesi ja Isaakin huomattua tilaisuuden olevankin hänelle mieluinen. Tilaisuuteen osallistui myös suomalainen Latvian Ystävät Ry:n seurue Matti Salmelan johdolla.

Haikeat jäähyväiset Riikassa Isaakin ja Zinan kanssa jäivät elävästi mieleen. Useiden hyvästelyjen jälkeen jätimme heidät paluumatkalle. Näin heistä tuli ensimmäisellä Suomen vierailullaan vannoutuneita suomalais-faneja. He olisivat varmasti palanneet kanssamme jo Riikasta takaisin Suomeen, jos se olisi ollut vain mahdollista.

Isaakin ja Zinan vierailusta ja sapattikokoukseen osallistumisesta rohkaistuneena Pastori Leonid on valmiina avustamaan työtämme Daugavpilsissä ja pitämään siellä kanssamme sapattitilaisuuksia. Tämä asia on merkittävä askel työmme etenemiseksi kaupungissa.

Kiitämme sinua esirukouksista ja myös taloudellisesta osuudestasi ja tuestasi yhteiselle työllemme Baltiassa.

Erityiskiitos Exodusryhmän iskujoukolle joka tulivat auttamaan konkreettisella tavalla ennen latvialaisten vierailua, ilman heidän altista apuaan kaikki eivät olisi onnistunut niin hyvin. He tekivät valtavan työn, josta olemme olleet erittäin kiitollisia!!

Terveisin

Malla ja Toivo